Koiraa ei tule ottaa missään nimessä hetken mielijohteesta tai säälistä. Harkitse tarkkaan, oletko valmis sitoutumaan ja huolehtimaan koirasta jopa 10-15 vuodeksi. Koiraa ei voi jättää pitkiksi ajoiksi yksin, se tarvitsee paljon liikuntaa, säännöllistä eläinlääkärissä käyttämistä ja kouluttamista. Löytökoirilla voi olla käytösongelmia, muun muassa eroahdistusta, joten senkin takia tulee koiran ottamista harkita tarkkaan, onko valmis sitoutumaan koiraan jos ongelmia ilmeneekin. Suurimmasta osasta koirista emme tiedä taustoja, koiralla voi olla paljon traumaattisia kokemuksia jotka vaikuttavat koiran käyttäytymiseen. Koira voi olla arka tai vaikka aggressiivinen ruokaa kohtaan. Huomioithan että koiran käytös voi myös muuttua, kun se pääsee pois tarhaoloista.
Ilman virikkeitä koira voi turhautua ja esimerkiksi tuhota huonekaluja, kenkiä ja muita tavaroita, haukkua, ulvoa tai olla ylienerginen. Siksi onkin tärkeää, että sinulla varmasti on aikaa koiran kanssa touhuta, harrastaa ja kouluttaa koiraa riittävästi. Koira ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin, jos sitä ei kouluteta. Koira on riippuvainen ihmisestä, ja sen vuoksi vastuu omistajalla on suuri. Huomioithan myös, että koiraan saattaa mennä yllättävän paljon rahaa, koira saattaa yhtäkkiä sairastua tai sille voi tapahtua onnettomuus, se voi olla allerginen jollekin ruoka-aineelle ja tarvitsee kalliimman erikoisruokavalion joka myös lisää kustannuksia. Yhdistyksemme velvoittaa, että koiraa koulutetaan koiralähtöisellä ja väkivallattomalla tutkimuksiin pohjautuvilla positiivisilla eläinten koulutusmetodeilla. Lisätietoa positiivisesta eläinten koulutusmetodeista löydät esimerkiksi täältä. Emme luovuta koiria pelkästään ulkokoiriksi. Haluamme että koirista tulee perheenjäseniä, joiden ei enää tarha aikojen jälkeen tarvitse asua häkissä.
Kun olet harkinnut tarkasti, että olet valmis koiran ottamaan, tutustu rauhassa kotia etsiviin koiriin. Kodittomia koiria lisätään säännöllisesti sivuillemme, joten varmasti juuri sinun näköisesi ja elämäntilanteeseesi sopiva koira löytyy. Jos kuitenkaan et kotia etsivistä löydä mieleistäsi koiraa, ota meihin yhteyttä niin autamme sellaisen etsimisessä. Jokainen koira ansaitsee vastuuntuntoisen ja pysyvän kodin, sillä jokainen hylkääminen jättää koiraan psyykkisiä traumoja, joista se voi kärsiä jopa loppuikänsä.
Mikäli harkitset rescuekoiran ottamista, mietithän ajatuksen kanssa vielä näitä kysymyksiä oletko valmis adoptioon:
- Olethan perehtynyt huolellisesti koiran tietoihin, yhdistyksen adoptiokäytäntöön ja velvoitteisiin sekä mahdollisiin sairauksiin?
- Millainen koira sopisi sinun elämäntilanteeseesi?
- Riittääkö aika koiran lenkittämiseen säällä kuin säällä koiran energiatasosta riippumatta?
- Minkälainen koira sopii asuinympäristöösi ja mitä haluat koiran kanssa harrastaa?
- Olethan perehtynyt sinua kiinnostavan koiran rotujen ominaisuuksiin?
- Riittääkö sinulla kärsivällisyyttä siihen, että koiran kotiutumisessa ja kotikoiran tavoille oppimisessa voi mennä viikkoja tai jopa kuukausia aikaa?
- Onko sinulla pitkäjänteisyyttä kouluttaa koiraa positiivisin koulutusmenetelmin ja riittääkö sinulla taidot, mikäli ongelmia tulee?
- Oletko valmis tarpeen vaatiessa turvautumaan ongelmakoirakouluttajan apuun?
- Entä jos koira sairastuu, olethan varautunut koirasta koituviin mahdollisesti korkeisiin kustannuksiin?
- Onko sinulla lähipiirissä luotettavaa hoitajaa koiralle tarvittaessa?
- Tiedäthän miten toimia, mikäli elämäntilanteesi muuttuu ja jostain syystä sinun tarvitsee koirasta luopua? Mikäli koiralle joudutaan etsimään uusi koti, se tapahtuu aina yhdistyksen toimesta.
Kun olet löytänyt mieleisesi koiran, täytäthän kotiselvityslomakkeen ja lähetät sen yhdistyksen sähköpostiin info.kyproskoirat@gmail.com. Haastattelemme adoptioehdokkaat huolellisesti puhelimitse kahteen otteeseen, jotta välttyisimme siltä, että koira joutuisi vaihtamaan jostain syystä kotia. Saatamme tehdä myös kotikäynnin ennen lopullista adoptiopäätöstä, jos katsomme sen tarpeelliseksi.
Huomioithan, että yhdistyksemme ei tuo alle puolivuotiaita pentuja Suomeen ja yleensä kaikki kauttamme tulevat koirat ovat steriloituja. Jos koira on kuitenkin jo lentovalmiina Kyproksella mutta vielä liian nuori steriloitavaksi, voimme tehdä poikkeuksen jos adoptoija sitoutuu leikkauttamaan koiran Suomessa 6kk:n sisällä Suomeen tulosta, ja toimittamaan yhdistykselle kuitin toimenpiteestä. Tällöin adoptoija itse maksaa koiran steriloinnin ja adoptiomaksusta vähennetään summa (n.70€), jonka koiran leikkauttaminen Kyproksella olisi maksanut.
OLETHAN TUTUSTUNUT ENNEN PUHELINHAASTATTELUJA INTERNETSIVUILTAMME MYÖS NÄIHIN OSIOIHIN: