Muut sairaudet

SYDÄNMATO

Dirofilaria immitis eli sydänmato on hyttysen välityksellä tarttuva sukkulamatoihin kuuluva mikrofilarioita tuottava sisäloinen, joka elää pääasiassa koiran sydämen oikeassa kammiossa ja keuhkovaltimossa. Koiran sydänmato on varsin tavallinen useimmissa Välimeren ja Etelä-Euroopan maissa, mutta viime vuosien aikana loinen on myös alkanut levitä selkeästi pohjoisemmillekin vyöhykkeille, kuten Saksaan, Britanniaan ja Alankomaihin. Suomessa yksittäisiä sydänmatotartuntoja on diagnosoitu tuontikoirilla. Sydänmatoa levittävät sydänmadon tartuntakykyisiä toukkamuotoja sisältävät vertaimevät hyttyset. Useat hyttyslajit kykenevät toimimaan vektorina tartunnalle ja myös osan suomalaisista hyttyslajeista on osoitettu pystyvän toimimaan vaadittavana väli-isäntänä.

Hyttysenpiston kautta koiran verenkiertoon joutuneilla sydänmadoilla kestää yli puoli vuotta kasvaa aikuiseksi madoksi. Naarasmadot synnyttävät koiran verenkiertoon toukkamuotoja eli mikrofilarioita, jotka verenimemisen yhteydessä pääsevät hyttysen elimistöön. Mikrofilaria kehittyy hyttysessä 2-4 viikon kuluessa kolmannen asteen toukaksi ja imiessään toisen koiran verta, hyttynen siirtää infektion koiran ihonalaiskudokseen. Toukat kehittyvät ja vaeltavat nahanalais- ja lihaskudoksessa ja vasta kuukausien kuluttua kasvettuaan tarpeeksi ne tunkeutuvat verisuoniin päätyäkseen sydämeen tai keuhkovaltimoihin. Tämän jälkeen lopullinen kehittyminen lisääntyviksi aikuisiksi sydänmadoiksi kestää vielä kaksi kuukautta. Täysikasvuisena Dirofilaria immitis sydänmato voi olla yli 30 cm pituinen. Aikuiset madot voivat elää jopa 5-7 vuotta ja mikrofilariat säilyvät elinvoimaisina jopa kaksi vuotta.

Hyttyset voivat levittää myös sydänmadon lähisukulaista, Dirofilaria repens -matoa, joka on myös yleinen Välimeren maissa. Viime vuosina loinen on levinnyt nopeasti myös kohti pohjoista ja nykyisin sitä on tavattu myös usein Keski-Euroopassa sekä Baltian maissa ja Suomen kaakkoisrajan tuntumassa Venäjällä. Suomessa loista on diagnosoitu tuontikoirilla. Dirofilaria repens -loinen poikkeaa sydänmadosta, sillä se kulkeutuu koiran ihonalaiskudosten ja lihaskalvojen väliin, jossa sek kehittyy ja lisääntyy muodostaen iholla näkyviä noduloita.

Taudin itämisaika ja oireet

Mikrofilarioita voidaan löytää koiran verestä vasta noin 6-7 kuukauden kuluttua infektiosta, minkä vuoksi taudilla on pitkä itämisaika. Sydänmatotartunta voi olla oireeton, mutta noin 25 aikuista matoa voi aiheuttaa koiralle oireita ja pienemmät koirat voivat myös oireilla vähäisemmästä matomäärästä. Oireita ilmestyy yleensä vasta kuukausien tai vuosien kuluttua tartunnasta, kun mato on kasvanut jopa parinkymmenen senttimetrin pituiseksi ja asettunut sydämeen sekä sen suuriin verisuoniin. Oireita koiralle aiheuttaa verisuonimuutokset, sydämen ja keuhkoverenkierron toimintavajaus ja keuhkovaltimopaineen nousu. Matojen esiintymispaikalla valtimon sisäkerros paksuuntuu ja ahtauttaa valtimoita. Paikalle kerääntyy verihiutaleita sekä tulehdussoluja ja ajan myötä sidekudosta.

Sydänmadotartunnan oireiden alkuvaiheessa havaitaan yleensä rasituskestävyyden alenemista: koira on huonokuntoinen, väsyy helposti, hengittäminen vaikeutuu ja sillä on kuivaa yskää. Edetessään tauti etenee usein krooniseen kongestiiviseen oikean puoleiseen sydänvikaan, maksakirroosiin ja nesteen kertymiseen vatsaonteloon sekä aiheuttaa munuaisvikaa. Koiralle voi aiheutua verisuonitukoksia sekä paikallinen tulehdusreaktio, kun kuolleita matoja kulkeutuu verenkierron mukana keuhkoihin. Oireet voivat olla voimakkaita varsinkin silloin, jos kuolleita matoja on paljon. Oikeassa eteisessä ja alaonttolaskimossa olevat madot saattavat aiheuttaa maksassa verenkiertohäiriöitä, joka johtaa maksan toiminnan häiriintymiseen ja josta voi edelleen aiheutua punasolujen hajoamista, bilirubinemiaa, hemoglubinuriaa, ikterusta, syömättömyyttä ja verenkierron romahtaminen. Mikrofilariat voivat myös aiheuttaa ihon ja silmän tulehduksia ja silmäpaineen muutoksista aiheutuvia ongelmia. Voimakkaassa infektiossa koira voi myös kuolla äkillisesti.

Dirofilaria repens -tartunta on koiralla useimmiten oireeton ja riippuu ilmeisesti koiran immunivasteesta, rajautuuko tartunta sidekudoskapselin ympäröimäksi kyhmyksi vai elävätkö madot huomaamattomasti nahanalaiskudoksen kalvoilla. Oireet ovat yleensä epäspesifisiä ihomuutoksia, kuten ihonalaiskudoksen paikallisia patteja, ja tartuntaan voi liittyä ihon punoitusta, kutinaoireita sekä turvotusta. Oireet saattavat liittyä kuolleisiin matoihin tai aiheutua madon symbioottibakteeri Wolbachiasta.

Dignosointi

Sydänmatotauti voidaan varmistaa verinäytteen avulla, josta mikrofilaremia todetaan mikroskopoimalla pisara verta. Noin 30 %:lla tapauksista ei ole mikrofilaremiaa verenkierrossa, vaikka aikuisia sydänmatoja olisikin keuhkovaltimoissa ja sydämessä. Tämä voi johtua monista syistä, esimerkiksi koira on voinut jo saada mikrofilarioita tappavaa lääkitystä, koira kykenee eliminoimaan oman immuunipuolustuksensa avulla mikirofilarioita tai madot eivät ole vielä aikuistuneet ja aloittaneet lisääntymistä tai aikuisia matoja on vain yhtä sukupuolta. Nykyään diagnosointiin käytetään usein antigeenitestiin perustuvaa ELISA-menetelmää aikuismuodon olemassaolon toteamiseksi, joka mittaa aikuisista matonaaraista peräisin olevaa proteiinia koiran verestä.Testi toimii kuitenkin vain, jos koirassa on riittävästi aikuisia naarasmatoja ja infektiosta on kulunut riittävästi aikaa, vähintään 6-8 kuukautta. Mikäli koiraa on lääkitty makrosyklisillä laktoneilla, antigeeninegatiivinen ajanjakso voi venyä jopa yli 9 kuukauteen tartunnasta. Alueilla, joissa sydänmatoa esiintyy, tautitestausta suositellaan vuosittain ja mikäli koiran sydänmatolääkityksen antamisesta ei ole tietoa tai tartunnan saanutta ei ole hoidettu asianmukaisesti, suositellaan aluksi kolmea testausta puolen vuoden välein ja tämän jälkeen vuosittain. Pitkälle edenneissä sairauksissa keuhkovaltimoiden suureneminen ja vakavissa tapauksissa sydämen oikean puolen laajeneminen nähdään röntgenkuvissa. Muita tyypillisiä oikean puolen vajaatoiminnasta seuraavia muutoksia ovat nesteen kertyminen rintaonteloon ja vatsaonteloon. Röntgentutkimuksen perusteella saatu epäily sydänmadoista voidaan varmistaa sydämen ultraäänitutkimuksella, jolla voidaan nähdä aikuisia matoja keuhkovaltimoissa, sydämen oikeassa kammiossa tai vena cava caudaliksessa.

Dirofilaria repens -tartunta varmistetaan myös verinäytteestä, josta mikrofilaroiden esiintyminen voidaan todeta mikroskopoimalla pisara tuoretta verta. Varsin usein diagnoosi saadaan varmistettua, kun madon aiheuttama ihokyhmy on poistettu kirurgisesti ja lähetetty jatkotutkimuksiin. Lajitason diagnoosin voi varmistaa PCR-menetelmällä sekä aikuisen madon kappaleista että mikrofilarioista.

Hoito

Aikuisten matojen ja mikrofilarioiden häätö tehdään erikseen eri lääkkeillä. Aikuismuotojen häädössä käytetään melarsomine-injektioita 2,5 mg/kg, joka tehoaa yli 4 kuukauden ikäisiin sydänmatoihin. Ensimmäisen injektion jälkeen annetaan seuraava kuukauden tai puolentoista kuluttua kaksi injektiota 24 tunnin välein. Tällä menetelmällä voidaan vähentää potilaalle hoidosta aiheutuvia riskejä. Kuolleet aikuiset madot kulkeutuvat keuhkoverisuoniin fagosytoitavaksi, joka johtaa väistämättä tukoksiin keuhkojen valtimoissa. Tukoksista aiheutuvat muutokset saattavat olla vakavia, joten koiran rasitusta tulee ehdottomasti välttää hoidon aikana. Usein matohäädön yhteydessä käytetään erilaisia tukihoitoja, kuten tulehduskipulääkkeitä, kortikosteroideja ja doksisykliiniä. Voimakkaissa ja voimakkaasti oireilevissa infektioissa madot joudutaan poistamaan usein kirurgisesti, jossa matojen pyydystäminen tapahtuu yleensä oikeanpuoleisen kaulalaskimon kautta sondeeraamalla. Hoitovaste tulisi kontrolloida 6 kuukauden kuluttua hoidosta sydänmatoantigeenitestillä. Mikrofilarioiden eliminoimisessa käytetään makrosyklisiä laktoneja, useimmiten ivermektiiniä, selamektiiniä, moksidektiinia tai milbemysiinioksiimia. Antibioottilääkityksen seurauksena suurin osa bakteereista tuhoutuu, joka aiheuttaa sydänmatojen kehittymisen keskeytymisen, naarasmatojen steriliseetin sekä mikrafilaroiden kuolemista

Dirofilari repens -matojen häätöön ei yleensä ole tarvetta, tosin loisen mikrofilariatuotantoon liittyvä tartuntariski muille koirille sekä ihmisille edellyttää kuitenkin diagnosoituun tartuntaan puuttumista. Häädössä ja ennaltaehkäisyssä toimivat samat lääkkeet kuin sydänmadon kontrolloinnissa. Myös yksittäiset nodulaariset ihomuutokset kannattaa kirurgisesti poistaa.

Ennaltaehkäisy

Sydänmatotartunnan ennaltaehkäisyyn käytetään kerran kuukaudessa iholle tai suun kautta annosteltavia loislääkkeitä, makrosyklisiä laktoneita. Suomessa sydänmadon ennaltaehkäisyyn rekisteröityjä lääkkeitä ovat Milbemax, Advocate ja Stronghold. Ennaltaehkäisyyn on myös olemassa injektiomuodossa annettava hitaasti vapautuva muoto, jota suositellaan annettavaksi puolen vuoden välein, mutta tätä injektiota ei ole rekisteröity Suomessa.

Lähteet:

Saari, Seppo – Näreaho, Anu – Nikander, Sven 2016. Elinympäristönä Koira – koiran loiset ja loissairaudet. Helsinki: Fennovet Oy.

Koponen, Johanna 2014. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin Yliopisto: Eläinlääketieteellinen tiedekunta.

Näreahi, Anu – Saari, Seppo 2012. Matkailevan koiran loisriskit. Verkkodokumentti. <http://sic.fimea.fi/2_2012/matkailevan_koiran_loisriskit>.

Univet ja Zoetis Finland Oy n.d. Matkalle lemmikin kanssa. Lemmikinomistajan opas. Verkkodokumentti. <http://docplayer.fi/2041998-Suunnitteletko-matkaa-lemmikkisi-kanssa-ulkomailla-matkaillessa-lemmikkisi-saattaa-altistua-sairauksille.html>.

Reilin, Johanna 2017. Ulkomailla koiran kanssa – tuliaisina tarttuva tauti? Verkkodokumentti. <https://elainystavasilaakari.fi/2017/03/ulkomailla-koiran-kanssa/>.

Saari, Seppo 2016. Loisriskit ja muut tuontikoirien tautiriskit. Verkkodokumentti. <http://aineisto.ruokavirasto.fi/evira20181231/www/elaimet/tuonti-ja-vienti/tuonti-eun-ulkopuolelta/koirat-kissat-ja-fretit/loisriskit-ja-muut-tuontikoirien-tautiriskit/index.html>.

LEPTOSPIROOSI

Leptospiroosi on Leptospira-suvun bakteerin aiheuttama kuumetauti, jonka reservuaareina toimivat eri villieläimet jyrsijästä siiliin. Leptospiroosia aiheuttaviin Leptospira-lajeihin kuuluu suuri joukko erilaisia serovareja ja se on zonoottinen tauti, joka tarttuu moniin eri eläinlajeihin. Se voi tarttua myös ihmiseen aiheuttaen influenssaa muistuttavan kuumetaudin. Leptospiroosi on helposti tarttuva tauti, joka tunkeutuu elimistöön limakalvojen kautta. Tavallisimmin tartunnan saa suun tai hengitystien kautta, mutta infektoituneen eläimen virtsa levittää tautia tehokkaimmin. Tartunnan voi saada myös juomalla tai syömällä sairaan eläimen virtsalla likaantunutta vettä, maaperää tai ruokaa.Se voi tarttua myös puremahaavojen kautta. Leptospiroosia esiintyy maailmanlaajuisesti etenkin lämpimissä ja kosteissa maissa. Leptospiroosia esiintyy myös koko Euroopassa lukuun ottamatta Pohjoismaita. Suomessa se on erittäin harviainen eikä PCR-tutkimuksissa ole toistaisesti todettu Leptospiroosia.

Taudin itämisaika ja oireet

Tautia esiintyy etenkin loppukesällä ja syksyllä, sekä pitkinä kylminä sateisina jaksoina. Leptospira kykenee läpäisemään ehjän limakalvopinnan suussa, sieraimissa tai silmässä ja myös vaurioituneen ihon kautta infektoituminen on mahdollista. Verisuoniin tunkeutunut bakteeri alkaa lisääntyä sekä levitä eri kudoksiin, kuten maksaan, munuaisiin, silmiin, sukuelimiin ja keskushermostoon. Bakteeri pesiytyy munuaistubulusten soluihin aiheuttaen paikallisen tulehduksen, josta voi seurata akuutti munuaisten vajaatoiminta. Tavallisesti leptospiroosi aiheuttaa munuais- ja maksatulehduksia.

Leptospira-vasta-aineet ovat havaittavissa muutaman päivän kuluessa taudin puhkeamisesta, ja ne säilyvät viikkoja tai jopa kuukausia, joissakin tapauksissa vuosia. Oireet vaihtelevat lievistä vakaviin. Muita oireita ovat paraspinaalinen hypertesia eli lihasten, aivokalvojen tai munuaistulehduksen aiheuttama kipu, joka voi ilmetä kipuiluna vatsaa tunnustellessa, epämukavuuden tapaisena reaktiona tai haluttomuutena liikkua. Myös oksentelu, uneliaisuus, syömättömyys, polydipsia ja polyuria voivat kuulua oireistoon. Bakteerien aiheuttamat hyytymishäiriöt ja verisuonten vauriot saattavat ilmetä esimerkiksi nenäverenvuotona, verioksenteluna, veriulosteena, verivirtsaisuutena sekä limakalvojen pistemäisinä verenvuotoina, jotka vakavissa tapauksissa voivat johtaa jopa DIC-oireyhtymään. Sairastuneet eläimet saattavat pysyä taudin kantajina ja erittäjinä lopun elämäänsä, vaikka oireita ei enää olisi.

Diagnostiikka

Leptospiroosin diagnoosi perustuu sekä oireisiin että vasta-ainemääritykseen mikroskooppisella agglutinaatiotestillä eläimen seerumista. Vasta-aineet on mahdollista havaita verestä noin 7-9 päivän kuluessa infektiosta. Koirilla diagnoosi voidaan tehdä oireiden perusteella sekä toteamalla bakteeri PCR-menetelmällä eläimen virtsasta. Vasta-ainetason ollessa nelinkertainen, viittaa tulos infektioon. Vasta-ainetason nousua voi hidastaa antibioottihoito.

Hoito

Leptospiroosia hoidetaan suonensisäisellä nesteytyksellä oireiden vakavuudesta riippuen ja on tärkeää huolehtia munuaisten virtantuotantokyvyn säilymisestä. Antibioottihoitona käytetään doksisykliiniä 5 mg/kg suun kautta kahdesti vuorokaudessa 14 vuorokauden ajan bakteerien tappamiseen myös munuaistubuluksista. Mikäli lääkitys suun kautta ei ole mahdollista esimerkiksi oksentelun vuoksi, annetaan ampisilliiniä 20 mg/kg suonensisäisesti annosteltuna kuuden tunnin välein tai vaihtoehtoisesti penisilliiniä 25000-40000 KY/kg kahdesti päivässä. Oksentelun helpottuessa potilaan tulisi saada vielä doksisykliiniä 2 viikon ajan, jotta patogeeni poistuisi munuaistubuluksista. Nesteytyshoito tulee laskea asteittain ennen lopettamista, jotta polyuria päättyisi ja eläin pystyy itse ylläpitämään nestetasapainonsa. Ennuste on yleensä hyvä, jos potilaalla ei ole todettavissa vakavia muutoksia keuhkoissa, ja elinkohtaiset arvot palautuvat yleensä parissa viikossa.

Ennaltaehkäisy

Koirat voidaan rokottaa leptospiroosia vastaan ja sitä suositellaan koirille, jotka matkustavat maihin missä tartunta on yleinen. Rokote antaa kliinisen suojan tautia vastaan noin 12 kuukauden ajan, mutta ei estä mahdollista bakteerin kantajuuden kehittymistä, sillä tartunnan saanut koira voi rokotuksesta huolimatta erittää Leptospira-bakteeria. Rokote tehostetaan ensimmäisen kerran kuukauden kuluttua. Toinen tehoste annetaan vuoden päästä ja uusitaan vuosittain. Rokotusvaste on tehokkaimmillaan vasta vuoden kuluttua annetun tehosteen jälkeen.

Mikäli koiralla todetaan leptospiroositartunta, suositeltavaa olisi myös kaikkien muiden samassa taloudessa elävien ja tartunnalle altistuneiden koirien hoito doksisykliinillä 2 viikon ajan, sekä seurata niiden vasta-ainetasoja. Suomessa leptospiroosi kuuluu välittömästi viranomaisille ilmoitettaviin eläintauteihin.

Lähteet ja lisää tietoa aiheesta:

Koponen, Johanna 2014. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin Yliopisto: Eläinlääketieteellinen tiedekunta.

Ruokavirasto n.d.. Leptospiroosi. Verkkodokumentti. <https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/usealle-elainlajille-yhteiset-taudit/leptospiroosi/>.

Reilin, Johanna 2017. Ulkomailla koiran kanssa – tuliaisina tarttuva tauti? Verkkodokumentti. <https://elainystavasilaakari.fi/2017/03/ulkomailla-koiran-kanssa/>.

PARVOVIRUSRIPULI

Koiran parvo on ripulitauti, jonka aiheuttaa parvovirus. Parvovirus tarttuu kosketustartuntana, erityisesti ulosteiden välityksellä, koirasta toiseen. Tauti leviää nopeasti ja parvovirus on vaarallinen etenkin pennuille sekä vanhoille ja yleiskunnoltaan heikoille koirille, sillä voimakas oksentelu ja ripulointi aiheuttavat lemmikin elimistössä nopeasti kuivumistilan ja jopa menehtymisen.

Parvovirustartunnan oireita ovat ruokahaluttomuus, raju oksentelu, kuume sekä aluksi limainen, myöhemmin voimakas verinen ripuli. Parvovirustartunnasta kärsivän koiran hoidon tärkein tavoite on huolehtia lemmikin suola- ja nestetasapainon ylläpidosta, koska käyttökelpoista spesifistä hoitoa ei ole toistaiseksi tarjolla. Koska virus leviää helposti, sairastunut yksilö on hyvä eristää ja hygieniasta on pidettävä erityistä huolta. Tartunta voidaan todeta ripuliulosteesta.

Lähteet ja lisää tietoa aiheesta:

Eläinlääkäri Elisa Välimäki, Koira-Kissaklinikka, 2014. Koiran parvovirusinfektio. Verkkodokumentti. <https://koirakissaklinikka.fi/koira-artikkelit/koiran-parvovirusinfektio>.

Ruokavirasto n.d. Parvovirusripuli. Verkkodokumentti. <https://www.ruokavirasto.fi/viljelijat/elaintenpito/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/parvovirusripuli/>.