Punkkivälitteiset taudit

EHRLICHIOOSI

Ehrlichioosi on Rhipicephalus sanguineus punkin eli ruskean koirapuutiaisen kautta tarttuva vektorivälitteinen sairaus. Taudin aiheuttaa Erlichia canis-bakteeri, joka tunnetaan myös nimellä koirien monosyyttinen ehrlichioosi. Muita koirapuutiaisen kautta leviäviä Ehrlichioosi-lajeja ovat E. ewingii ja E. chaffeensis ja mahdollisesti myös E. Ruminantium. Osaa esiintyy myös ihmisillä. Osa muodoista, jotka aiemmin luokiteltiin ehrlichiaksi, on nykyään uudelleenluokiteltu anaplasmaksi. Riketsia, jollaiseksi ehrlichia määritellään, on kehityksellisellä skaalalla bakteerin ja viruksen välissä.

Koirapuutiainen voi levittää myös muita loistauteja, kuten hepatozonoosia tai babesioosia, joita saatetaan todeta koirilla samanaikaisesti ehrlichioosin lisäksi. Koirapuutiaista esiintyy ympäri maailmaa, Euroopassa sitä esiintyy endeemisenä etenkin välimeren maissa. Alkuperäisen elinympäristönsä takia koirapuutiainen on sopeutunut erinomaisesti lämpimään ja kuivuuteen, mikä on mahdollistanut koirapuutiaisen leviämisen myös kylmän ilmaston maihin, joissa se pärjää hyvin sisätiloissa.

Punkit, mukaan lukien ruskea koirapunkki, Rhipicephalus sanguineus ja Amblyomma americanum, tartuttavat ehrlichiaa. Kun punkki aterioi ehrlichiaa sairastavasta eläimestä ja myöhemmin aterioi toista eläintä, tapahtuu tartunta. Ehrlichia voi säilyä hengissä kehittyvässä punkissa jopa viisi kuukautta, joten esimerkiksi syksyllä tartunnan saanut punkki voi tartuttaa koiran vielä seuraavana keväänä.

Ehrlichioosin oireet

Sairaudessa on kolme vaihetta. Akuutin vaiheen merkit kehittyvät suunnilleen 1-3 viikon kuluessa tartuttavan punkin puremasta. Akuutti vaihe kestää tavallisesti 2-4 viikkoa. Ehrlichia tunkeutuu valkosoluihin ja lisääntyy niissä. Veren lisäksi näitä soluja on imusolmukkeissa, pernassa, maksassa ja luuytimessä. Verihiutaleet, veren hyytymiseen vaikuttavat verisolut, tuhoutuvat myös usein. Infektion vuoksi useimmiten imusolmukkeet, maksa ja perna suurentuvat. Oirekuvaan kuuluvat myös anemia, kuume, matala mieliala, väsähtäneisyys, ruokahalun heikkous, hengästyminen, nivelkivut ja jäykkyys sekä mustelmat. Lisäksi on raportoitu tasapainohäiriöitä, kalpeat limakalvot, suurentuneet imusolmukkeet, oksentelua, ripulia sekä lisääntynyttä juomista. Monet koirista pystyvät päihittämään infektion, jos eivät, se muuntuu subkliiniseksi.

Subkliinisessä vaiheessa eläin voi vaikuttaa normaalilta tai voi olla vain hieman aneeminen. Tässä vaiheessa ehrlichia elää pernassa. Tämä vaihe voi kestää kuukausista vuosiin. Lopputuloksena on joko infektion päihittyminen tai sen siirtyminen krooniseen vaiheeseen.

Krooninen vaihe voi olla joko lievä tai vakava. Painonlasku, anemia, neurologiset oireet, verenvuoto, silmätulehdukset, ödeema (nesteen kertyminen takajalkoihin) ja kuume voivat olla oireina. Verikokeissa näkyy kaikkien tai yhden solulinjojen laskusuunta. Eräät verisolut, lymfosyytit, voivat lisääntyä ja olla epätavallisia muodoltaan. Tämä voidaan toisinaan sekoittaa joihinkin leukemian tyyppeihin. Jos koira sairastuu kroonisesti, sairaus aktivoituu toistuvasti, etenkin stressin aiheuttamana. Toisinaan voi kehittyä niveltulehdusta tai munuaissairautta (glomerulonefriitti).

Verihiutaleiden vähyyden voi huomata verikokeissa missä tahansa vaiheessa sairautta. Proteiinitasoissa on yleistä nähdä muutoksia. Yleisin proteiini, albumiini, vähenee ja muut (globuliinit) lisääntyvät.

Yksi punkki voi tartuttaa useampaa kuin yhtä tautia (vaikkapa hemobartonneloosia tai babesioosia), joten koira voi saada useamman tartunnan samanaikaisesti, joka yleensä aiheuttaa vakavamman oirekuvan.

Ehrlichian diagnosoiminen

Diagnoosi pohjautuu kliiniseen tutkimukseen, jossa havaitaan tyypilliset oireet, ja verikokeisiin.

Ehrlichiaan on kaksi vasta-ainetestiä (proteiineille, jotka kehittyvät tätä infektiota vastaan). Toinen on IFA (indirect immunofuorescent antibody, epäsuora immunofluoresenssivasta-aine) ja toinen on nimeltään ELISA. Eläinlääkäri ei voi pelkästään näiden perusteella tehdä diagnoosia. Vasta-aineita ei välttämättä kehity taudin varhaisessa vaiheessa, koska niiden kehittymiseen menee aikaa. Myös erittäin vakavassa taudinkuvassa koiran elimistö ei välttämättä kykene tuottamaan näitä riittävää määrää tutkimusta varten. Positiivinen testi kertoo siitä, että koira on altistunut ehrlichialle, mutta ei ole välttämättä silti juuri sillä hetkellä infektoitunut. Akuutin vaiheen aikana vasta-ainetaso nousee huomattavasti. Usein tehdään kaksi testiä kahden viikon välein ja tuloskai verrataan. Aktiivin vaiheen infektiossa vertailussa huomataan merkittävä vasta-ainetason nousu.

Vasta-aineita voi säilyä kehossa jopa vuosia sairastetun infektion jälkeen, mutta ne eivät tee koiraa immuuniksi uudelle tartunnalle.

Uudempi testi (PCR) mittaa suoraan aiheuttajan esiintyvyyttä itseään, ei vasta-aineita. Valitettavasti se ei erottele eläviä ja kuolleita taudinaiheuttajia, joten tästä syystä suositellaan tekemään myös jokin vasta-ainetesti PCR:n rinnalla.

Toisinaan eliöt voidaan nähdä veren mikroskopoinnissa. Eliöitä voidaan havaita verenkierrossa ainoastaan muutaman päivän ajan akuutin vaiheen aikana, joten tämä menetelmä ei ole kovin luotettava, koska voi tuottaa virheellisen negatiivisen tuloksen.

Ehrlichian hoito

Hoitona käytetään tetrasykliini- tai doksisykliiniantibiootteja. Hoito kestää yleensä 3-4 viikkoa vaikkakin oireet voisivat helpottaa jo muutaman päivän kuluttua hoidon alusta. Riippuen tilanteen vakavuudesta voidaan käyttää jopa verensiirtoja tai suonensisäisiä nesteitä. Ennuste on yleensä hyvä, jos hoito päästään aloittamaan asianmukaisesti. Kroonisessa vaiheessa olevilla eläimillä on usein huonompi ennuste. Erityisesti saksanpaimenkoirilla ja dobermanneilla taudilla on taipumus kroonistua.

Myös imidokarbidipropionaattia pistoksina (Suomessa kauppanimellä Imizol, erityisluvallinen valmiste) voidaan käyttää antibioottihoidon rinnalla.

Jotkin ehrlichian aiheuttamista ongelmista aiheutuvat eläimen oman immuunijärjestelmän toiminnasta tautia vastaan. Näiden hoitoon (mm. immuunivälitteiseen niveltulehdukseen ja verihiutaleiden vähyyteen) voidaan antaa kortikosteroideja (esim. prednisolonia).

Voiko ehrlichia tarttua ihmiseen?

Voi, punkin välityksellä riskialueilla. Koirasta tai suomalaisesta punkista tartuntaa ei voi saada.

LÄHTEET:
Petcoach n.d. Ehrlichiosis in Dogs. Verkkodokumentti. <https://www.petcoach.co/article/ehrlichiosis-in-dogs/>.
Saari, Seppo – Näreaho, Anu – Nikander, Sven 2016. Elinympäristönä Koira – koiran loiset ja loissairaudet. Helsinki: Fennovet Oy.
Koponen, Johanna 2014. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin Yliopisto: Eläinlääketieteellinen tiedekunta.

ANAPLASMOOSI

Anaplasmoosi on Anaplasma phagocytophilum -bakteerin aiheuttama sairaus, joka leviää puutiaisten välityksellä. Bakteeri aiheuttaa granulosytäärisenä anaplasmoosina tunnetun infektiotaudin. Anaplasma -bakteeri vaatii eläviä soluja kasvualustakseen, minkä vuoksi puutiainen voi tarttua koiran lisäksi muun muassa kissaan ja ihmiseen sekä muihin nisäkäslajeihin. Sairaus tarttuu, kun puutiainen on ollut kiinnittyneenä nisäkkääseen vähintään 24-48 tunnin ajan.

Anaplasma phagocytophilium -bakteeria tavataan koko Euroopan alueella. Suomessa bakteeria esiintyy eniten Ahvenanmaalla ja Suomenlahden rannikolla, mutta yksittäisiä tapauksia on löytynyt myös muualtakin Suomesta. Tartuntoja todetaan eniten aikaisin keväällä, alkukesästä ja syksyllä.

Taudin itämisaika ja oireet

Vain osa tartunnan saaneista koirista sairastuu. Oireita ilmenee yleensä taudin akuutissa vaiheessa ja ne alkavat noin 1-2 viikon kuluessa tartunnasta. Yleisimpiä oireita ovat kuume, väsymys ja ruokahalun heikkeneminen. Muita yleisiä oireita ovat ontuminen, jäykät liikkeet sekä liikkumishaluttomuus. Osalla tartunnan saaneista voi ilmetä myös imusolmukereaktioita, pernan ja maksan suurentumista, runsasta juomista ja virtsaamista, yskää, hengitysvaikeuksia, verenvuotoa, vatsa-aristusta, oksentelua, ripulia, hermosto-oireita ja limakalvot voivat olla vaaleat. Mikäli sairauden kulku mutkistuu, voi koiralle myös kehittyä immuunivälitteinen moniniveltulehdus, verihiutalekato tai immuunivälitteinen punasolujen hajoaminen, joka tekee taudinkuvasta usein voimakkaamman.

Diagnostiikka

Pelkästään oireiden perusteella ei voida tehdä diagnoosia, sillä anaplasmoosin varmistamiseksi tarvitaan eläinlääkärin tekemän kliinisen tutkimuksen lisäksi laboratoriotutkimuksia. Verinäytteestä todetaan useimmiten anemia ja verihiutaleiden vähyys. Verinäytteestä otettavalla Snap 4 Dx -pikatestillä tutkitaan vasta-aineiden esiintymistä, jotka näkyvät noin viikon kuluessa tartunnasta. Pikatesti määrittää anaplasmoosin lisäksi myös borrelia- ja ehrlichia-aineet sekä sydänmadon. Mikäli pikatesti on positiivinen, voidaan määrittää vasta-aineiden määrä tartunnan varmistamiseksi. Usein kuitenkin päädytään aloittamaan lääkehoito, jos oireet ovat tyypillisiä ja pikatesti on positiivinen. Tartunnan etenemistä voidaan tarkkailla toistetuilla vasta-ainetason määrityksillä. Diagnoosin varmistamiseen voidaan käyttää myös molekyylibiologisia analyysimenetelmiä, kuten PCR-diagnostiikkaa, jota pidetään kaikista varmimpana diagnoosimenetelmänä. Tärkeää on myös huomioida, että punkkirikkailla alueilla monilla oireettomilla koirilla voi myös olla vasta-aineita.

Hoito

Vaikka koira on saanut anaplasmatartunnan, se ei välttämättä sairastu koskaan. Mikäli koiralla kuitenkin esiintyy oireita, tulisi se hoitaa antibioottikuurilla. Yleensä hoitoon käytetään tetrasykliiniryhmän antibiootteja, kuten Doksisykliiniä, jonka annostus on 10mg/kg vuorokaudessa 3-4 viikon ajan. Antibioottihoito tehoaa yleensä hyvin ja jo muutamassa vuorokaudessa oireet alkavat lievittyä. Anaplasmoosi harvoin kroonistuu, mutta taudista parantuneet koirat ovat kuitenkin alttiita uusille tartunnoille.

LÄHTEET:
Koirat punkkeja vastaan 2017. Mikä on anaplasmoosi? Verkkodokumentti. <http://www.koiratpunkkejavastaan.fi/mika-on-anaplasmoosi/>.
Scalibor n.d. Anaplasmoosi. Verkkodokumentti. <http://www.scalibor.fi/taudit/anaplasmoosi.asp>.
Saari, Seppo – Näreaho, Anu – Nikander, Sven 2016. Elinympäristönä Koira – koiran loiset ja loissairaudet. Helsinki: Fennovet Oy.
Koponen, Johanna 2014. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin Yliopisto: Eläinlääketieteellinen tiedekunta.

BORRELIOOSI

Borrelioosi eli Lymen tauti on vektorivälitteinen infektiotauti, jota levittävät verta imevät Ixodes ricinus puutiaiset. Taudin aiheuttajana on Borrelia burgdorferi sensu lato -ryhmän bakteerit. Borrelioosia pidetään yhtenä yleisimmistä vektorivelitteisistä taudeista maailmassa, sillä sitä esiintyy kaikkialla Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja ylipäänsä alueilla, joissa elää sopivia vektoreita. Suomessa esiintyy ainakin kolmea eri Borrelia-alalajia, joista noin 30 % kantaa borrelioosia. Suomessa tehdyissä kartoituksissa borreliatartunta on yleisin Ahvenanmaalla, Lounais-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa, mutta ihmisillä on todettu tartuntoja myös Pohjois-Karjalan ja Oulun korkeudella saakka, joten näillä alueilla myös koirat voivat sairastua.

Todennäköisemmin tartuntaa levittää punkin varhaisempi kehitysvaihe, nymfi, kuin aikuinen punkki. Veriaterian jälkeen iholta irrottautuva punkki ei tartu enää uudelleen. Puutiaisen kiinnittyessä eläimeen borreliabakteerit alkavat lisääntyä puutiaisen ruoansulatuskanavassa, jonka jälkeen ne siirtyvät verenimemisen yhteydessä sylkirauhasen kautta eläimeen. Borrelian tarttuminen eläimeen tapahtuu yleensä aikaisintaan 1-2 vuorokauden kuluessa puutiaisen kiinnittymisestä. Eläimellä puremakohtaan ei muodostu ihmisten borrelioosille tyypillistä vaeltavaa rengasihottumaa, vaan puremakohdan ympärille voi muodostua heikko punerrus, joka jää helposti huomaamatta ja häviää itsestään noin viikon kuluessa. Ihminen ei voi saada suoraan tartuntaa sairaasta koirasta, vaan siihen tarvitaan aina niveljalkainen vektori välittäjäksi.

Taudin itämisaika ja oireet

Koiralla borrelioosi on pääsääntöisesti lievempi tauti kuin ihmisillä ja useimmiten borreliatartunta voi olla koiralla oireeton. Koirilla oireiden alkaminen tartunnan saamisen jälkeen saattaa kestää jopa 2-6 kuukautta. Tavallisimpia oireita ovat kuume, ruokahaluttomuus, laihtuminen, uneliaisuus, raajasta toiseen siirtyvä ontuminen, nivelten turpoaminen ja niveltulehdukset erityisesti etupolvessa ja kintereessä sekä imusolmukkeiden suurentuminen ja keskushermosto-oireet. Oireet saattavat helpottuakin ja kadota vaihtelevan pituisiksi ajoiksi. Borrelioosiin voi liittyä myös vakava, ennustukseltaan huono munuaissairaus sekä sydänvaurioita, jotka kuitenkin ovat harvinaisia. Borrelioosi voi kroonistua, joka tekee hoidosta haastavampaa.

Diagnostiikka

Borrelioosin diagnosoimiseksi ei ole saatavilla täysin luotettavaa testiä ja serologisen tutkimuksen haittapuolena onkin, ettei yksi tutkimustulos usein anna riittävää tietoa taudin diagnosointia varten. Vasta-aineet nousevat hitaasti, jopa useiden kuukausien päästä tartunnasta minkä vuoksi vasta-ainetutkimus voi olla kielteinen, vaikka borrelioosi aiheuttaisi koiralla oireita. Pienellä osalla borrelioositartunnan saaneista koirista vasta-aineet voivat myös olla koholla, vaikka koiralla ei olisi oireita, jolloin vasta-aineet ovat matalammat kuin koiralla, jolla on oireita. Koiran oireet, vasta-aineiden määrä sekä vaste annettuun hoitoon voivat auttaa määrittämään, onko koiran borrelioositartunta aktiivisessa vaiheessa.

Borrelioositartunta voidaan seuloa esimerkiksi Snap 4Dx pikatestillä, mutta diagnoosi varmistetaan tarkemmilla verinäytetutkimuksilla. Myös PCR-menetelmällä tulos saadaan nopeasti, mutta vaikeutena on näytteenotto. Parhaiten bakteereita on löydettävissä puremakohdan lähistöltä ihonalaisesta kudoksesta tai runsaasti sidekudosta sisältävistä elimistä, mutta niitä on kuitenkin hankala tutkia, sillä näytteeksi tulisi ottaa kudosbiopsia ja infektioporttina toimineen puremakohdan jäljittäminen on usein hankalaa. Bakteereja on myös veressä vain satunnaisesti varsin pieniä määriä, kuten myös elimistön muissa nesteissä, jolloin tutkimustulos voi olla virheellisesti negatiivinen. Etuna tutkimukselle on kuitenkin se, että diagnoosi voidaan saada varhaisemmassa vaiheessa tautia ja pystytään luotettavammin osoittamaan syy-yhteys eläimen oireisiin.

Hoito

Borrelioosi voidaan hoitaa pitkällä antibioottikuurilla ja vakavissa tartunnoissa tukihoito, kuten nestehoito ja kipulääkitys voivat olla tarpeen. Paras tulos saavutetaan, kun lääkehoito aloitetaan heti sairauden alkuvaiheessa. Niveltulehduksissa hoitoa vaikeuttaa ontumisen ja lihaskipujen vaihtelevuus lääkityksestä huolimatta. Borrelioosin hoitoon käytettäviä antibiootteja ovat doksisykliini, uudemmat erytromyciiniderivaatit sekä kolmannen polven kefalosporiinit. Hankalissa tapauksissa tautia voidaan hoitaa myös suonensisäisellä penisiliinillä, jolloin potilaalla pitää olla suonikanyyli. Taudin parantumista kontrolloidaan säännöllisillä vasta-ainemittauksilla, usein tauti kuitenkin saattaa uusia antibioottikuurin loputtua.

Ennaltaehkäisy

Borreliabakteeria levittävien punkkien määrä riippuu hyvin pitkälti ilmasto-olosuhteista, joten levittäjien kontrollointi on vaikeaa. Suomessa punkkeja voi esiintyä lämpiminä vuosina huhtikuusta jopa marraskuuhun saakka. Punkkikarkotteiden käyttö vähentää huomattavasti punkkien tarttumista ihoon. Punkkien ehkäisyyn on saatavilla reseptivapaita paikallisvaleliuoksia ja punkkipantoja. Eläinlääkäriltä on saatavilla myös reseptillä punkkipantoja ja suun kautta annettavia valmisteita punkkitartuntojen ehkäisyyn. Eläinten päivittäinen punkkitarkistus on kuitenkin tärkeää, vaikka koiralle olisi laitettu punkkikarkoite.

Mikäli punkki kuitenkin punkkikarkoitteesta huolimatta pääsee koiran ihoon tarttumaan, tulee punkki irroittaa ihosta nyppäisemällä pihdeillä tai punkkipoimijalla ja tarkistaa ettei suuosia jää ihon alle. Punkkia ei saa yrittää tukehduttaa esimerkiksi öljyllä, sillä puremakohtaan voi päästä entistä enemmän bakteereja. Irrotettu punkki tulisi hävittää, jotta uusia munia ja punkkieja ei pääse kehittymään. Irrallisena ryömivät punkit koiran turkissa tulisi myös hävittää pikaisesti, etteivät ne tartu koiraan tai ihmiseen.

Lähteet:
Saari, Seppo – Näreaho, Anu – Nikander, Sven 2016. Elinympäristönä Koira – koiran loiset ja loissairaudet. Helsinki: Fennovet Oy.
Evira 2016. Borrelioosi. Verkkodokumentti. <https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/lemmikkielaimet/koirat/borrelioosi/>.
Koira-kissaklinikka n.d. Punkin levittämät taudit koiralla. Verkkodokumentti. <https://www.koirakissaklinikka.fi/koira-artikkelit/punkin-levittamat-taudit-koiralla>.
Eläinlääkärikeskus SoVet 2018. Punkkivälitteiset taudit koiralla. Verkkodokumentti. <http://www.sovet.fi/klinikka-artikkeleita/punkkivalitteiset-taudit-koiralla/>.
Edelman, Heidi 2017. Punkkien levittämät taudit koiralla ja tutkitusti tehokkaat luonnolliset keinot niiden ehkäisyyn. Verkkodokumentti. <https://www.pethealth.fi/blogi/2017/06>.
Scalibor n.d. Borrelioosi. Verkkodokumentti. <http://www.scalibor.fi/taudit/borrelioosi.asp>.

BABESIOOSI

Babeesioosi eli piroplasmoosi on puutiaisten levittämä sairaus, jota tartuttavat koirille Piroplasma-lahkoon kuuluvat punasolujen sisäiset alkueläimet eli babesiat. Koiralle tautia aiheuttavia babesioita ovat B. canis, B. vogeli sekä B. gibsoni, jotka ovat elekrosyyttien sisäisiä parasiitteja ja joiden vektoreina puutiaiset toimivat. Babesioiden levinneisyys ulottuu koko maailmaan, mutta lajien esiintyvyys riippuu alueen puutiaislajeista. Euroopassa pääasiallinen sairauden aiheuttaja on Babesia canis, jota levittää Dermacentor reticulatus ja Rhipecephalus sanguineus vektoripuutiaislajit, Nämä vektoripuutiaiset esiintyvät endeemisenä Etelä- ja Keski-Euroopassa. Suomessa B. canista on todettu tuontikoirilla sekä endeemisillä alueilla matkustaneilla koirilla. B. vogeli, joka tarttuu koirapuutiaisen välityksellä, esiintyy Aasiassa, Afrikassa, Amerikassa ja Euroopassa, Suomessa myös. Babesia gibsonia esiintyy Pohjois-Afrikassa, Aasiassa sekä satunnaisesti Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Taudin itämisaika ja oireet

Babesioosi tarttuu puutiaisen verenimemisen välityksellä syljen mukana koiraan ja tunkeutuu punasoluihin. Tauti voi tarttua myös suoraan verikontaktin kautta. Puutiaisen ollessa 2-3 vuorokautta kiinnittyneenä koiraan, sen sylkirauhasista vapautuvat sporotsoiitit kulkeutuvat -selkärankaisen verenkiertoon. Sairauden itämisaika on 7-21 vuorokautta.

Babesioosissa oireiden vakavuus riippuu Babesia -lajista ja kannasta, muista infektioista, koiran iästä ja immuniteetista, joten taudinkuva voi olla moninainen ja monissa elimissä ilmenevä. Babesia vogeli -tartunta on aikuisille koirille kaikista lievin, mutta pennuille se voi aiheuttaa vakavan tautitilan. Babesia gibsoni -tartunnalle on ominaista krooninen taudinkuva sekä vaihteleva kuume. Babesioosit voidaan kliinisen kuvan perusteella jakaa komplisoitumattomiin ja komplisoituihin muotoihin. Komplisoitumattomassa babesioosissa oireet ilmenevät lähinnä anemiana, kun taas komplisoidussa muodossa esiintyy useiden elinten toimintahäiriöitä. Molemmat muodot kehittyvät elimistön tulehdusvasteiden seurauksena, sillä punasolujen hajotessa koiralle kehittyy hemolyyttinen anemia, mistä aiheutuu väsymystä, heikkoutta, pernan sekä maksan suurentumista ja mahdollisesti myös muiden elinten toimintahäiriöitä.

Usein ensimmäisenä havaittuja oireita ovat kahvinvärinen virtsa, väsyneisyys ja energian puute, kuume, ruokahaluttomuus, painon lasku, limakalvojen kalpeus sekä ihon, silmien ja ikenien keltaisuus. Ensioireita voi seurata verenpaineen lasku, sydämen nopealyöntisyys, limakalvojen pistemäiset verenpurkaumat, kudosten hapenpuute, hemoglobinuria ja munuaisten vajaatoiminta. Myös keskushermosto-oireet voivat olla mahdollisia.

Diagnostiikka

Ensisijaisena babesioosin todentamisessa ovat hyvät esitiedot, eli onko koira oleskellut alueella, jossa on voinut altistua babesioosia levittäville puutiaisille. Babesioita etsitään mikroskoopin avulla verisivelynäytteestä, jonka sensitiivisyyttä voidaan lisätä ottamalla verinäyte perifeerisestä kapillaarisuonesta esimerkiksi korvalehden kärjestä tai hännänpäästä, jotta loisia kantavien punasolujen määrä olisi näytteessä mahdollisimman suuri. PCR-menetelmällä saadaan verinäytteestä sensitiivisin tulos sekä pystytään määrittämään myös taudinaiheuttajan alalaji. Nykyisin käytetään myös ELISA-testejä diagnosoinnissa. Hoidon kannalta tärkeää olisi erottaa myös taudinaiheuttajan alalaji, sillä niitä hoidetaan eri lääkityksillä.

Hoito

Babesioosia hoidetaan ihonalaisesti Imidokarbi-injektiolla 5-6,6 mg/kg ja uusintalääkitys 1.3 viikon kuluttua samalla annostuksella. Injektiohoito tehoaa varsin tehokkaasti Babesia canis -lajin aiheuttamaan infektioon. Babesia gibson -lajin aiheuttamaan infektioon lääke ei ole yhtä tehokas, mutta vähentää kuitenkin sairauden kliinisiä oireita sekä kuolleisuutta. Babesia gibsonia voidaan Suomessa hoitaa myös klindamysiinin (25 mg/kg suun kautta kaksi kertaa vuorokaudessa), metronidatsolin (15 mg/kg suun kautta kaksi kertaa vuorokaudessa) ja doksisykliinin (5 mg/kg suun kautta kaksi kertaa vuorokaudessa) yhdistelmälääkityksellä vähintään 3 kuukauden ajan. Hoidon päättyessä tulisi tehdä PCR-testi hoidon onnistumisen tarkistamiseksi.

Lähteet:
Saari, Seppo – Näreaho, Anu – Nikander, Sven 2016. Elinympäristönä Koira – koiran loiset ja loissairaudet. Helsinki: Fennovet Oy.
Koponen, Johanna 2014. Matkustavan koiran terveysvaarat Euroopassa. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma. Helsingin Yliopisto: Eläinlääketieteellinen tiedekunta.
Edelman, Heidi 2017. Punkkien levittämät taudit koiralla ja tutkitusti tehokkaat luonnolliset keinot niiden ehkäisyyn. Verkkodokumentti. <https://www.pethealth.fi/blogi/2017/06>.
Reilin, Johanna 2017. Ulkomailla koiran kanssa – tuliaisina tarttuva tauti? Verkkodokumentti. <http://elainystavasilaakari.fi/2017/03/ulkomailla-koiran-kanssa/>.